Oppimateriaali

PERUSTEET:
SYVENTÄVÄT OSIOT:
ESIMERKKIKOHTEITA:

Pohjoisen metsät

Pohjois-Suomessa metsätaloudessa on muutamia erityispiirteitä eteläisempään Suomeen verrattuna. Puun kasvu on hitaampaa ja puuntuotannon kannattavuus laskee, mitä pohjoisemmas edetään. Pohjois-Suomessa luontomatkailulla on huomattava merkitys aluetalouteen ja pohjoisessa harjoitettava metsätalous vaikuttaa myös porotalouteen.

Pohjois-Suomen metsistä huomattava osa on valtion omistuksessa. Valtio omistaa Suomen 26 miljoonasta metsätalousmaahehtaarista 35 prosenttia, josta yli 90 prosenttia sijaitsee Pohjois-Suomessa eli Lapin, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa (Peltola ym. 2020). Pohjoisessa on myös huomattavan paljon yhteismetsiä.

Pohjois-Suomessa on myös huomattavasti enemmän suojelualueita kuin Etelä-Suomessa. Kun Etelä-Suomessa luontotyyppien uhanalaistumista aiheuttavia muutoksia on tapahtunut pidemmän ajan kuluessa, pohjoisessa muutosta on tapahtunut enemmän viime vuosikymmeninä. Keskeinen syy on metsätalous.

Talousmetsien kasvatus jatkuvapeitteisenä tukee suojelualueiden ekologista kytkeytyneisyyttä joidenkin lajien osalta. Metsähallitus harjoittaa Pohjois-Suomessa huomattavalla osalla talousmetsistään jatkuvaa kasvatusta. Jatkuvalla kasvatuksella ylläpidetään metsien monikäytön ja pohjoisten elinkeinojen edellytyksiä.  Alueilla, joissa on paljon matkailu- ja virkistyskäyttöä, maiseman säilyminen eheänä on erityisen tärkeää.

Ilmastonmuutos vaikuttaa pohjoisessa voimakkaammin kuin etelässä. Ilmastonmuutoksen myötä puuston kasvu lisääntyy etenkin Pohjois-Suomessa, mikä voi lisätä metsätalouden kannattavuutta. Toisaalta myös tuhoriskit lisääntyvät.

Kannattavuus

Pohjois-Suomen metsät kasvavat hitaammin kuin etelässä. Tämä vähentää puuntuotannon kannattavuutta ja erityisesti metsiin tehtävien investointien kannattavuutta. Pohjois-Suomessa jatkuva kasvatus on monilla kasvupaikoilla jaksollista kasvatusta kannattavampaa. Tämä johtuu siitä, että viljelymetsätaloudessa pääoman tuotto on matala, kun taas isojen puiden hakkaaminen on aina kannattavaa. Pohjois-Suomessa on myös luontaisesti eri-ikäisrakenteisia männiköitä, joilla jatkuva kasvatus onnistuu.

Koska kasvu on Pohjois-Suomessa hitaampaa, hakkuukierrot ovat 10–30 vuotta pidempiä kuin Etelä-Suomessa. Ilmastonmuutos kuitenkin vauhdittaa puiden kasvua erityisesti pohjoisessa, mikä voi kaventaa eroa.

Jatkuva kasvatus toimii erittäin hyvin karujen maiden männiköissä, turvemailla sekä erilaisilla muille elinkeinoille tärkeillä alueilla, kuten turistikohteiden läheisyydessä ja porolaitumilla. Jatkuva kasvatus kannattaa usein myös vähäkasvuisilla, kaukaisilla ja kalliisti hoidettavilla kohteilla, joilla jaksollinen kasvatus ei olisi kannattavaa. Pohjoisessa kannattaa usein myös harkita metsän jättämistä kokonaan metsätalouskäytön ulkopuolelle esimerkiksi luontoarvojen tai ilmaston vuoksi.

On todennäköistä, että tulevaisuudessa metsänomistajalle maksetaan hiilensidonnasta. Tämä muuttaisi metsätalouden kannattavuutta erityisesti pohjoisen metsissä, joissa puuntuotannon kannattavuus on lähtökohdiltaan verrattain matala. Jos hiilen hinta olisi 0–60 euroa hiilidioksiditonnilta, metsän kasvatus jatkuvapeitteisenä olisi aina kannattavampaa kuin tasaikäismetsätalous. Jos hiilen hinta olisi vielä tätäkin korkeampi, metsä kannattaisi jättää kokonaan puuntuotannon ulkopuolelle.[1]

Metsän jatkuva kasvatus vähentää tuhoriskejä myös pohjoisessa. Monilajinen ja eri-ikäinen metsä on vastustuskykyisempi erilaisille tuhoille. Esimerkiksi männiköiden suurimmat tuhoriskit Pohjois-Suomen kuusikoissa syntyvät avohakkuun ja äestyksen myötä.[2] Juurikääpäriski on syytä huomioida myös pohjoisessa ja tässä tehokkain keino on hakkuiden ajoittaminen talvikauteen. Talvet ovat pohjoisessa pidempiä ja kylmempiä. Tämän vuoksi talviaikainen puunkorjuu on sitä helpompi järjestää, mitä pohjoisemmaksi mennään.

Taimettuminen

Tutkimusten mukaan pienaukot taimettuvat erittäin hyvin rehevissä korvissa Pohjois-Suomen eteläosissa[3] , Kainuun tuoreen kankaan kuusikoissa[4] ja Keski-Lapin männiköissä[5]. Pohjois-Suomen korpikuusikoiden pienaukot taimettuvat hyvin. Kymmenessä vuodessa ehtii syntyä vakiintunut, riittävän tiheä taimikko. Taimettuminen voi olla heikompaa paksukunttaisilla kasvupaikoilla. Pohjoisessa pintakasvillisuus ei haittaa taimien kasvua yhtä lailla kuin etelämpänä.

Esimerkiksi Kainuun Suomussalmella tehtiin 0,1–0,4 hehtaarin kokoisia pienaukkoja, joihin syntyi ilman muokkausta kasvatuskelpoisia taimia keskimäärin 1700 kpl/ha. Maanmuokkauksella saavutettiin tavoitetiheys 2000 kpl/ha.

Tervolassa ja Oulussa seurattiin vuosina 2005–2015 halkaisijaltaan 10–25 metrin aukkojen taimettumista. Kymmenessä vuodessa Tervolassa oli syntynyt kasvatuskelpoisia yli 20 cm pituisia taimia 1900–2100 kpl/ha ja Oulussa 1800–2500 kpl/ha.

Poronhoito ja jatkuva kasvatus

Pohjoisen metsien käytön suunnittelussa on kiinnitettävä huomioita myös porotalouteen. Porot syövät maasta jäkäliä ja varpuja, ja talvella ne käyttävät ravintonaan puiden oksilla kasvavia luppoja. Metsätalous on heikentänyt porojen talvilaidunten määrää ja laatua erityisesti 1950-luvun jälkeen, jolloin varttuneiden ja vanhojen metsien avohakkuut yleistyivät ja laajenivat. Myös soiden ojitus heikentää laidunmahdollisuuksia.

Uudistamishakkuut ja maanmuokkaus vähentävät poroille tärkeiden luppo- ja maajäkälien määrää, joten jatkuvapeitteinen kasvatus nähdään porotalouden kannalta pääosin myönteisenä.[6] Myös Metsähallituksen mukaan eri-ikäisrakenteinen metsänkäsittely on parempi vaihtoehto porontaloudelle arvokkailla kohteilla, kuten luppo- ja jäkälälaitumilla, porojen kuljetusreiteillä ja erotusaitojen läheisyydessä.

Poronhoitajien ja metsäammattilaisten välillä on eriäviä näkemyksiä siitä, miten jatkuvapeitteisen metsänkäsittely vaikuttaa poronhoitoon. Poronhoitajat ovat kuitenkin selkeästi jatkuvan kasvatuksen kannalla avohakkuisiin perustuvan jaksollisen kasvatuksen sijaan.[6] Jatkuvan kasvatuksen hakkuilla voi säilyttää tai joskus jopa parantaa porojen laidunolosuhteita.[7]


[1] Parkatti ja Tahvonen (2021): Economics of multifunctional forestry in the Sámi people homeland region. Journal of Environmental Economics and Management, Vol 110.

[2] Nevalainen S., Piri T. (2020). Metsätuhoriskit tasa- ja eri-ikäismetsätaloudessa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2020 artikkeli 10310.

[3] Hökkä H., Repola J. (2018). Pienaukkohakkuun uudistumistulos Pohjois-Suomen korpikuusikossa 10 vuoden kuluttua hakkuusta. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2018 artikkeli 7808.

[4] Valkonen, Sauli & Siitonen, Juha (2016): Tree regeneration in patch cutting In Norway spruce stands in northern Finland.

[5] Hallikainen, V., Hökkä, H., Hyppönen, M., Rautio, P., & Valkonen, S. (2018). Natural regeneration after gap cutting in Scots pine stands in northern Finland. Scandinavian Journal of Forest Research, 34, 115 - 125.

[6] Järvenpää J. (2018). Poro ja poronhoito talousmetsissä – katsaus metsätalouden ja porotalouden yhteensovittamiseen Suomessa. Metsäkeskuksen julkaisuja. 39 s. ISBN 978-952-283-065-4.

[7] Miina J., Tolvanen A., Kumpula J., Tyrväinen L. (2020). Metsien luonnontuotteet, virkistyskäyttö ja porolaitumet jatkuvapeitteisessä ja jaksollisessa kasvatuksessa. Metsätieteen aikakauskirja vuosikerta 2020 artikkeli 10345.