Suomalaiset rakastavat kalavesiään ja uimapaikkojaan. Vesien suojelu kuitenkin tapahtuu enimmäkseen kuivalla maalla. Muuttamalla metsätalouden käytäntöjä voitaisiin vähentää vesistöhaittoja merkittävästi, kertoo johtava tutkija Mika Nieminen Luonnonvarakeskuksesta.
Metsätaloudella on monia haitallisia vaikutuksia vesistöihin. Itämeren kannalta keskeinen ongelma ovat ravinteiden eli typen ja fosforin valumat metsistä vesiin. Metsätalous on syypää noin 10 prosenttiin typen ja 17 prosenttiin fosforin kuormituksesta Itämereen.
- Keskustelu vesistöjen tilasta keskittyy paljon Itämereen, jossa ratkaisevampi tekijä on maatalous. Niin paljon ei puhuta sisävesistä ja pienvesistä, joissa metsätaloudella on keskeinen rooli, Nieminen muistuttaa.
Pienvesien kannalta suuri haaste on vesien tummuminen, jota aiheuttavat orgaaninen aines ja rauta. Niitä päätyy vesiin etenkin ojitusten, avohakkuiden ja maanmuokkauksen myötä. Myös metsien voimakas kuusettuminen viime vuosikymmeninä on lisännyt vesistöjen tummumista metsävaluma-alueilla.
Metsätalouden suurimmat vesistöhaitat syntyvät ojitetuilla turvemailla, joissa kuormitus on suurta jo ilman hakkuita, mutta erityisesti hakkuiden jälkeen. Myös kangasmailla hakkuut lisäävät kuormitusta. Molemmissa olisi vesistöjen kannalta suositeltavaa siirtyä jatkuvaan kasvatukseen.
Jatkuva kasvatus on vesistöille parempi vaihtoehto
Nieminen oli mukana Silvan vetämässä hankkeessa, jossa selvitettiin metsätalouden vesistövaikutuksia ja kehitettiin yhdessä tutkijoiden ja yritysten kanssa metsänomistajille suunnattu metsälaskuri. Itse laskuri keskittyi tarkastelemaan metsänkäsittelytapojen vaikutuksia kiinteistötasolla, mutta hankkeessa saatiin tietoa vesistövaikutuksista myös valtakunnan ja maakuntien tasolla. Jatkuvan kasvatuksen vesistöhyödyt olivat selkeät: koko valtakunnan tasolla jatkuvaan kasvatukseen siirtyminen laskisi typen huuhtoumia jopa noin puoleen.
Hieman yllättäen kangasmaavaltaisissa maakunnissa jatkuvaan kasvatukseen siirtyminen näytti jopa hyödyllisemmältä kuin soisemmilla alueilla. Tämä johtuu siitä, että suometsien menneet ojitukset pitävät ravinnekuormitusta edelleen korkealla. Soilla tarvittaisiin jatkuvan kasvatuksen lisäksi myös muita toimia, kuten vesiensuojelukosteikoiden perustamista ja erilaisia patoratkaisuja.
Muutama Silvan laskuria kokeillut metsänomistaja on hämmästellyt tulosta, jossa omassa metsässä jatkuvalla kasvatuksella ei syntyisi ravinnepäästöjä lähes lainkaan. Kangasmailla voi tosiaan olla niin, että jatkuvaan kasvatukseen siirtyminen leikkaa pois lähes kaikki typen ja fosforin päästöt. Turvemailla vaikutus voi vertailussa näyttää vähäisemmältä, vaikka vesistöjen kannalta se olisikin valtava parannus. Tämä johtuu siitä, että turvemailla aiemmin kaivetut ojat lisäävät päästöjä vielä nykypäivänäkin. Tätä ns. ojituslisää ei voi leikata pois millään hakkuutavalla. Silti jatkuvaan kasvatukseen siirtymistä suositellaan turvemailla vähäisempien vesistö- ja ilmastovaikutusten vuoksi.
Vesiä suojellaan maalla
Niemisen mukaan se, miten metsätaloutta harjoitetaan, on jopa tärkeämpää kuin se, millä menetelmillä yritetään ravinteita pidättää tai poistaa niitä vesistöistä.
- Kun hakkuut tehdään maltillisesti, ravinnehuuhtoumat eivät juurikaan lisäänny, mutta hyvin laaja-alaisissa avohakkuissa huuhtoumat kasvavat merkittävästi. Tämä on yksi syy suosia jatkuvaa kasvatusta. Toinen on se, että jatkuvassa kasvatuksessa ei tarvita maanmuokkausta. Esimerkiksi ojitusmätästyksiä on tärkeää välttää”, Nieminen sanoo.
Jatkuvan kasvatuksen lisäksi toimivia keinoja ovat laajat vesiensuojelukosteikot ja erilaiset patoratkaisut. Niemisen mukaan monet paljon esillä olleet menetelmät, kuten laskeutusaltaat ja lietekuopat, ovat tehottomia. Kaivamiseen perustuvat toimet ovat riskialttiita, sillä turpeen eroosioherkkyys kasvaa sen maatuessa. Usein kaivamiseen perustuvat ratkaisut jopa lisäävät kuormitusta. Myös biologinen puhdistaminen on haastavaa, sillä suurin osa ravinnevirtaamista tapahtuu kasvukauden ulkopuolella.
Vesistöjä siis suojellaan etupäässä maalla.
Jatkuvaa kasvatusta ojitetuille soille ja alaville kangasmaille
Niemisen mukaan jatkuvasta kasvatuksesta olisi selviä hyötyjä metsissämme. Jos täytyy priorisoida, hän ottaisi sen käyttöön ensin siellä, missä ongelmat ovat avohakkuissa suurimpia eli ojitetuilla soilla ja alavilla kangasmailla. Korpimetsissä pitäisi siirtyä kokonaan yläharvennuksiin, kun taas rämeillä saatetaan tarvita pienaukkohakkuita, jotta varmistetaan metsien uudistuminen. Iso ongelma ovat myös alavien kangasmaiden avohakkuualueet, koska ne lähes poikkeuksetta ojitusmätästetään. Se lisää ravinne- ja kiintoainehuuhtoumia, mutta on hyvin haitallista myös metsien virkistyskäytön näkökulmasta.
Nieminen pohtii myös, että jos jaksollista tasaikäismetsätaloutta kuitenkin jatketaan, pitäisi estää laajojen avohakkuiden teko peräkkäisinä vuosina samalla valuma-alueella. Ojituksia tulisi ehdottomasti tehdä vain silloin, kun se on aivan välttämätöntä, ja pitää ojasyvyydet maltillisina.
Luonnonvarakeskus suosittelee jatkuvapeitteistä metsänkäsittelyä erityisesti turvemaille.
Tukea metsänomistajille ja tosiasioiden myöntämistä
Metsänomistajat voivat jo nyt tehdä vesistöfiksuja valintoja, mutta tarvitsevatko he myös tukea? Lukessa selvitetään, olisiko jatkuvaan kasvatukseen mahdollista luoda taloudellista ohjausta, jolla tuettaisiin metsänomistajia siirtymävaiheessa, joka ei aina ole kannattava. Jatkuva kasvatus voi olla edullinen keino poistaa hiiltä ilmakehästä ja siksi valtionkin kannattaisi sitä tukea. Lukelta on tulossa aiheesta uusi raportti.
Lisää tutkimusta tarvittaisiin Niemisen mukaan esimerkiksi siitä, miten voitaisiin toteuttaa täsmäsuojelua, esimerkiksi hillitä voimakkaasti syöpyvien ojien eroosiota padottamalla. Ennallistamalla perustetut vesiensuojelukosteikot aluksi lisäävät ravinnekuormitusta, ja kuormituksen kesto tulisi tuntea nykyistä paremmin. Jos tulevaisuudessa kuivat ja kuumat kesät yleistyvät, suot voivat kuivuessaan muuttua melkoisiksi päästölähteiksi. Jatkuvan kasvatuksen ja padottamisen avulla näitä ongelmia voidaan torjua.
Entä mikä kysymys metsien ja vesien saralta on saanut liian vähän huomiota? Nieminen nostaa esiin välittyvän tiedon ristiriitaisuuden, mikä voi hämmentää myös metsänomistajia. Metsäalalla luodaan vaikutelmaa, että asiat ovat kunnossa, kun taas ympäristöpuoli näkee merkittäviä ongelmia.
- Turvemaiden metsätalouden vesistövaikutuksista on vaiettu. Nykyisillä yleisimmillä vesiensuojelumenetelmillä näille ei voida juuri mitään. Järkevä vaihtoehto on, ettei avohakkuita enää tehdä, Nieminen kiteyttää.
Lisää aiheesta:
Uudistavaa tietoa ja toimintaa metsänomistajille -valmisteluhankkeen tavoitteena on metsätalouden harjoittaminen luonnon kantokyvyn rajoissa
Perinnerakentamiseen erikoistunut arkkitehtitoimisto Livady Oy tarvitsee laatupuuta monenlaisiin vaativiin kohteisiin.
Muuttamalla metsätalouden käytäntöjä voidaan vähentää vesistöhaittoja merkittävästi, kertoo tutkija Mika Nieminen.
Olemme osa kansainvälistä Pro Silva -verkostoa,
joka edistää luonnonläheistä metsänkäsittelyä