@jatkuvakasvatus

Lausunto

Silvan lausunto metsä- ja luontotiedon strategiaan

Silva antoi lausunnon MMM:n metsä- ja luontotiedon strategiaan. Ehdotamme, että metsään.fi-palvelun toimenpidesuositukset tulisi poistaa kokonaan tai kehittää niitä huomioimaan jatkuvalle kasvatukselle soveltuvat moninaiset kohteet. Myös suositusten perustelut ja taustaoletukset tulisi avata käyttäjille. Jatkuvan kasvatuksen suosituksia ei tule rajata vain valmiiksi eri-ikäisrakenteisiin metsiin. Teksti on tiivistys lausunnosta.

 

Nykyisten toimenpide-ehdotusten kehittämisen tarve on ilmeinen

Metsänomistajilla on monenlaisia metsien käyttöön liittyviä tavoitteita - esimerkiksi jatkuvaa ja jaksollista kasvatusta, suojelua ja virkistyskäyttöä. Metsäkeskuksen ylläpitämä Metsään.fi-palvelu antaakin edelleen varsin hämmentävää tietoa varsinkin jatkuvaan kasvatukseen siirtyville tai jo siirtyneille metsänomistajille. Toimenpide-ehdotus voi myös kohdistua täysin sopimattomiin kohteisiin kuten pihapuistikon avohakkuuseen tai suojelukohteen käsittelyyn. Onkin hyvä, että palvelua halutaan kehittää.

Rinnalle jatkuvan kasvatuksen ehdotuksia – tai kaikki ehdotukset pois

Strategian luontotieto-osassa mainitaan yhtenä tavoitteena, että metsäkeskus tuottaa jatkuvan kasvatuksen toimenpide-ehdotukset metsävaratietoon. Tämä on periaatteessa kannatettava tavoite tasapuolisuuden vuoksi.

Käytännössä on kuitenkin epätodennäköistä, että strategian tavoiteajassa (viidessä vuodessa) olisi mahdollista tuottaa tarpeeksi kattavaa puustotietoa pätevien jatkuvan kasvatuksen toimenpide-ehdotusten tuottamiseksi, vaikka kartoitusmenetelmät kehittyvätkin. Myös käsitykset menetelmälle sopivista metsiköistä ja käsittelyvaihtoehdoista vaihtelevat edelleen varsin paljon. Siksi olisi tärkeää saada metsänomistajalle ja metsäpalveluidentuottajille entistä yksityiskohtaisempaa ja luotettavampaa metsä- ja luontotietoa metsänhoitotoimien suunnitteluun.

Tässä vaiheessa näemme perustelluksi jättää kaikki toimenpide-ehdotukset tekemättä myös jaksollisen kasvatuksen osalta ja käyttää kaikki saatavissa olevat resurssit strategian mukaisesti metsä- ja luontotiedon kattavuuden ja laadun kehittämiseen.

On hyvä, että kaukokartoitusmenetelmiä kehitetään tunnistamaan eri puulajeja, alikasvoksen tilaa ja muita rakennepiirteitä, joiden avulla voitaisiin tunnistaa potentiaalisia jatkuvan kasvatuksen kohteita.

Mikäli jatkuvan kasvatuksen toimenpide-ehdotukset kuitenkin tehdään, ei jatkuvaan kasvatukseen soveltuvia kohteita tule kuitenkaan rajata vain valmiiksi eri-ikäisrakenteisiin kuvioihin. Jatkuva kasvatus sopii monenlaisille kasvupaikoille, ja siihen voi tähdätä, vaikka lähtötilanne olisi tasaikäinen puusto. Jatkuva kasvatus tulisi olla suosituksena myös vesistöjen ja suojelualueiden lähistöllä.

Ehdotusten perusteet ja oletukset esiin metsänomistajalle

Jotta metsänomistaja ymmärtää suositusten luonteen, metsään.fi -palvelussa tulisi tuoda esiin suositusten taustalla olevat perusteet ja oletukset metsänomistajan tavoitteista. Esimerkiksi puunmyyntiin perustuvan taloudellisen tuoton maksimointi on yksi tällainen taustaoletus. Kaikille metsänomistajille se ei kuitenkaan ole ainut tai tärkein tavoite, jolloin toimenpide-ehdotus ei ole relevantti.

Silvan ehdotus toimenpiteeksi: Metsäkeskuksen ylläpitämän metsään.fi-palvelun toimenpidesuositusten perustelut ja taustaoletukset avataan ymmärrettävästi palvelun käyttäjille.

Metsänkäyttöilmoituksia tulisi kehittää huomioimaan jatkuva kasvatus

Metsänkäyttöilmoitukset ovat yksi keino saada tietoa metsien käsittelyistä. Metsänkäyttöilmoitusmenettely ei nykyisellään tuota riittävän tarkkaa tietoa niistä hakkuista, joissa metsänomistajan tavoitteena on jatkuva kasvatus. Siksi myös virallinen tilastotieto jatkuvan kasvatuksen osuudesta hakkuista Suomessa on puutteellista.

Silvan ehdotus toimenpiteeksi: ”Kehitetään metsänkäyttöilmoitusmenettelyä ja sen valintakategorioita huomioimaan hakkuut, joiden tavoitteena on jatkuva kasvatus.”

Lisätietoja:

  • Metsä- ja luontotiedon strategian luonnos ja kaikki lausunnot Lausuntopalvelu.fi -palvelussa: https://www.lausuntopalvelu.fi/FI/Proposal/Participation?proposalId=1b155a83-0617-461a-bb33-7d4b5739646a

Ilmoittaudu tapahtumaan

Silvassa tapahtuu