1.9.2025

Avohakkuiden vähentäminen on metsätalouden tulevaisuutta

Silvan uusi puheenjohtaja Jarkko Lehtopelto kirjoittaa, miten metsien käyttö on muutoksessa ja millaisia mahdollisuuksia se tarjoaa metsäalalle.

Nykyinen avohakkuiden määrä ei vastaa kansalaisten ja metsänomistajien arvoja ja toiveita.

WWF:n kyselytutkimuksen (2019) mukaan jopa 77 % suomalaisista rajoittaisi avohakkuita alueilla, joilla niistä aiheutuu suurinta haittaa ympäristölle. Myös vuoden 2025 Ilmasto- ja luontobarometrin mukaan 75 % suomalaisista katsoo, että metsien hakkuutapoihin ja hoitoon tulisi kiinnittää enemmän huomiota hiilinielujen säilyttämiseksi. Kyse ei ole pelkästä mielipiteestä. Kansalaiset vaikuttavat demokratian keinoin valtion, kuntien ja seurakuntien metsien käyttöön.

Viimeisimmän vuoden 2020 Suomalainen metsänomistaja -tutkimuksen mukaan 25 % metsänomistajista oli siirtynyt kokonaan tai osittain jatkuvaan kasvatukseen, jossa ei tehdä avohakkuita. Vain 15 % kertoi, ettei aio käyttää jatkuvaa kasvatusta lainkaan. Toisen, PTT:n toteuttaman kyselytutkimuksen mukaan jopa 57 % on kertonut siirtyneensä kokonaan tai osittain jatkuvaan kasvatukseen. Suurista toimijoista Metsä Group suosittelee jatkuvapeitteistä kasvatusta erityisesti turvemailla aina, kun se on mahdollista. Suomen suurin yksityinen metsänomistaja Tornator on kasvattanut jatkuvapeitteisen metsänkäsittelyn pinta-alan 20 000 hehtaariin.

Kaikki tämä kertoo nopeasta ja merkittävästä muutoksesta. On hyvä muistaa, että jatkuvapeitteinen metsänkasvatus tulkittiin jopa lainvastaiseksi menetelmäksi vuoteen 2014 asti.

Ammatillisesti jatkuvapeitteinen kasvatus vaatii uutta ajattelua ja ammattitaitoa. Aukon tekeminen on eri asia kuin toimia luonnon keskellä, sen ehdoilla ja sen voimaa hyödyntäen. Erityistä osaamista tarvitaan siirryttäessä tasaikäisestä yhden puulajin metsästä kohti eri-ikäisrakenteista ja monimuotoista sekametsää. Tällaiset metsät kestävät paremmin ilmastonmuutoksen vaikutuksia, eivätkä ne ole yhtä alttiilta kirjanpainajien tuhoille kuin tasaikäiset kuusikot.

Metsäluonnon, vesistöjen, ilmaston ja kannattavuuden kannalta olisi tärkeää, että siirryttäisiin todelliseen jatkuvaan kasvatukseen. Jatkuvassa kasvatuksessa metsä säilyy paitsi peitteisenä myös uudistuu luontaisesti, mikä säästää metsänomistajalta maanmuokkauksen, taimien ja niiden istutuksen sekä taimikon harvennuksen kustannukset. Pienemmät kulut parantavat kannattavuutta, kuten myös se, että hakkuuvaiheessa korjataan pääasiassa arvokasta tukkipuuta.

Metsänomistaja päättää metsiensä käytöstä. Siksi tärkeä kysymys kuuluu, miten varmistamme, että uudelle kysynnälle on tarjolla osaavaa ja motivoitunutta palvelua läpi koko Suomen. Onhan suuri osa nykyisistä metsäammattilaisista valmistunut aikana, jolloin jatkuvaa kasvatusta ei vielä opetettu alan oppilaitoksissa. Muuttuva kysyntä tarjoaakin hyvän ja ammatillisesti merkittävän mahdollisuuden metsäalan ammattilaisille kehittää osaamistaan ja vahvistaa näin omaa asemaansa työmarkkinoilla ja palveluntarjoajana. Samalla alan oppilaitoksille tulee uusia mahdollisuuksia kehittää opetustarjontaa ja tarjota täydennyskoulutuksia.

Kansalaisten laaja kielteinen suhtautuminen avohakkuisiin merkitsee, että jatkuvalle kasvatukselle olisi saatavilla vetoapua myös markkinoilta. Nyt syksyllä 2025 julkaistava kansainvälinen jatkuvaan kasvatukseen perustuva ekologisen metsänhoidon sertifikaatti, EverCover, tarjoaa mahdollisuuden tällaiseen loikkaan. Sertifikaatti osoittaa kuluttajille ja ammattiostajille mitkä tuotteet on valmistettu ekologisesti korkealaatuisesta puusta, mikä mahdollistaa korkeamman hinnan tavoittelun niin metsänomistajille kuin teollisuudelle. Kun puusta ja siitä valmistettavista tuotteista maksetaan parempaa hintaa, on jatkuva kasvatus vielä entistäkin houkuttelevampi vaihtoehto.

Muutosta halutaan ja se voi tapahtua luontevasti. Kun jatkuvalle kasvatukselle on tarjolla yhä enemmän osaavaa ja innostunutta palvelua sekä taloudellisia kannustimia, avohakkuut vähenevät. Tämä on suunta, jolla suomalainen metsäala säilyttää laajan hyväksyttävyyden niin kotimaassa kuin tärkeillä vientimarkkinoillakin. Samalla se on suunta, johon suurin osa suomalaisista ja yhä useammat metsänomistajat haluavat metsien käyttöä viedä.

Jarkko Lehtopelto

Puheenjohtaja

Metsän jatkuvan kasvatuksen yhdistys Silva ry

Lisätietoa:

Ilmoittaudu tapahtumaan