Metsänhoidossa on käytössä kaksi päämenetelmää: jaksollinen ja jatkuva kasvatus.

Jaksollisessa kasvatuksessa hakkuukypsyyden saavuttanut puusto uudistetaan kerralla joko avohakkuulla ja viljelemällä tai luontaisesti siemenpuumenetelmällä. Puusto kasvatetaan tasarakenteisena ja harvennushakkuut tehdään yleensä alaharvennuksena. Hakkuiden yhteydessä alikasvos pyritään raivaamaan pois. Kasvatus edellyttää toimenpiteitä kaikissa metsän uudistamis- ja kehitysvaiheissa ja aiheuttaa siten huomattavasti työtä ja kustannuksia.

Jatkuvassa kasvatuksessa metsä pidetään jatkuvasti puustoisena. Metsä uudistuu luontaisesti alikasvoksena ilman maanpinnan käsittelyä. Pääasiallinen hakkuumenetelmä on yläharvennus, jossa poistetaan suurimpia, pääasiassa tukkikoon saavuttaneita puita ja tehdään tilaa nuoremmille ja pienemmille hyvässä kasvuvaiheessa oleville puille. Periaatteena on hyödyntää mahdollisimman paljon metsän luontaista kehitys- ja uudistumisdynamiikkaa. Toimenpiteitä tehdään metsässä, kun ne ovat taloudellisesti kannattavia.

Metsänomistajan tavoitteet ja metsän rakenne ohjaavat hoitotoimenpiteitä.

Hakkuita mukautetaan joustavasti metsän rakenteen ja metsänomistajan tavoitteiden mukaisesti. Vaikka hakkuutapa on pääasiassa yläharvennus, se voi kuitenkin olla myös ala- ja yläharvennuksen yhdistelmä tai jopa alaharvennus hyvin tiheässä nuoressa metsässä, jossa suurimmat puut ovat juuri siirtymässä tukkimittaan ja liika tiheys hidastaa tuntuvasti puuston kasvua. Siirtymävaiheen puita ei ole järkevää poistaa.

Pienaukkoja tehdään tarvittaessa.

Pienaukkoja syntyy taloudellisesti järkevässä hakkuussa silloin, kun hakkuukypsät suuret puut ovat ryhmissä ja alikasvos puuttuu esimerkiksi aiempien raivausten vuoksi tai kun on syytä poistaa tyvilahoisia kuusia. Pienaukko on tällöin liukuva käsite yhden puun jättämän aukon tai harvaksi hakatun kohdan ja pienen avohakkuualan välillä. Olennaista on, että uudistuminen etenee kaikissa tapauksissa luontaisesti. Käytännön toiminnassa ei ole järkevää hakata pienaukkoja yhtenäiseen metsään. Joissakin tapauksissa, kuten maiseman säilyttämiseksi, pohjavesipinnan säätämiseksi tai puuston ja maaperän hiilivarastojen kartuttamiseksi, voi olla tarpeen, että metsä säilyy puuston rakenteesta riippumatta jatkuvasti erittäin peitteisenä.

Miten siirtyminen jatkuvaan kasvatukseen tapahtuu?

Siirtyminen jatkuvan kasvatuksen käyttöön ei vaadi siirtymäaikaa missään tilanteessa. Nykyaikaisessa jatkuvassa kasvatuksessa ei tähdätä mihinkään tiettyyn puuston rakenteeseen, johon pitäisi siirtyä. Metsä voi olla vuosikymmeniä melko tasarakenteinen. Eri-ikäiskasvatus on vain jatkuvan kasvatuksen erikoismuoto, joka edellyttää, että puustossa on runsaasti alikasvostaimia sekä pieniä puita ja suurempien puiden runkoluku vähenee tasaisesti läpimittaluokan suuretessa. Metsässä, jossa on jäljellä ainoastaan järeitä puita toistuvien alaharvennusten ja alikasvoksen raivauksen seurauksena, metsäpeitteen säilyttäminen saattaa aiheuttaa taloudellisia tappioita muihin vaihtoehtoihin verrattuna. Jos tavoitteena on painottaa puuntuotantoa, metsää on tällöin tarpeen harventaa voimakkaasti uudistumisen käynnistämiseksi.

Jatkuvan kasvatuksen metsän uudistaminen

Jatkuvan kasvatuksen siemen- tai suojuspuuhakkuussa kannattaa jättää siemenpuiksi nuorempia ja pienempiä puita, joiden kasvu ja siementuotanto ovat hyviä. Suurten, vanhojen puiden poistaminen parantaa hakkuun kannattavuutta ja nopeuttaa uudistumista. Muutoin metsää ei hakata yhtään harvemmaksi kuin se tiheys, joka maksimoi taloudellisen kannattavuuden ja puuntuotoksen.

Hakkuukierron eli 10–20 vuoden kuluessa jatkuvassa kasvatuksessa tarvitaan yleensä vain muutama sata uutta tainta hehtaarilla. Hyvän laatukehityksen säilyttämiseksi taimien ei tulisi kasvaa nuorina kovin nopeasti. Niiden kasvu nopeutuu myöhemmin sitä mukaa kun kasvutilaa vapautuu harvennuksissa.

Jatkuvan kasvatuksen hakkuissa korjataan pääasiassa tukkipuuta

Jatkuvan kasvatuksessa hakkuukertymä on keskimäärin runsas 100 m3/ha arvokasta tukkipuuta. Sen lisäksi latvusosasta ja sahausjätteestä tulee aina myös kuitu- tai energiapuuta. Etelä- Suomen viljavilla kasvupaikoilla voidaan usein hakata enemmän ja pohjoisessa jonkin verran vähemmän. Puuston tilavuus on ennen hakkuuta 200–300 m3/ha ja hakkuun jälkeen 100–200 m3/ha eli jatkuvasti keskimäärin lähes 200 m3/ha. Karuilla mailla ja Pohjois-Suomessa keskiarvo on noin 125 m3/ha. Hakkuiden välinen aika eli hakkuukierto on 10–20 vuotta. Suomen metsien keskitilavuus metsämaalla on vain 108 m3/ha valtamenetelmänä olevan jaksollisen kasvatuksen vuoksi.

Jatkuvan kasvatuksen metsän puusto kasvaa enemmän

Jatkuvan kasvatuksen yläharvennuksella käsitelty puusto kasvaa vertailututkimusten mukaan pienemmällä puupääomalla 1–2 m3/ha/v enemmän kuin alun perin samanlainen alaharvennettu puusto. Pienten puiden poisto ei nopeuta olennaisestiisojen puiden kasvua. Jatkuvan kasvatuksen yläharvennus voi olla varsin voimakas ja silti kasvu säilyy korkealla tasolla. Sadan kuutiometrin puusto kasvaa lähes yhtä paljon kuin kaksi kertaa suurempi puusto.

Miten päästään hyvään jatkuvan kasvatuksen käytäntöön?

Hyvään jatkuvan kasvatuksen käytäntöön päästään, kun hakkuut voidaan aloittaa nuoremmasta kuin uudistuskypsästä metsästä ja metsikössä on kuitupuurunkoja vähintään 5 m3/ha, parhaimmillaan jopa puolet puustosta. Tällöin yläharvennuksessa jätetään kaikki suuret kuitupuu- ja pienet tukkipuurungot kasvamaan, koska niiden tilavuus- ja arvokasvu ovat hyvällä tasolla. Metsä kannattaa pitää aina sekametsänä monimuotoisuuden, uudistumis- ja kasvukyvyn sekä tuhonkestävyyden vuoksi.

Tuloksena monimuotoinen ja tuottava metsä

Hyvin toteutetussa jatkuvassa kasvatuksessa ei hakata milloinkaan kaikkia isoja puita. Huonolaatuisia isoja lehtipuita, joista ei saa hakkuutuloa, jätetään hoitamaan maata, sitomaan hiiltä, komistamaan maisemaa ja vaalimaan monimuotoisuutta. Korkealaatuisia isoja puita jätetään vastaavista syistä, mutta myös tulevaisuuden geenipankiksi. Pohjoisessa poronhoitoalueella isoilla, vanhoilla puilla kasvaa runsaasti luppoa ja naavaa porojen talviravinnoksi ja leviämään nuorempiin puihin.