
Metsän käyttöön liittyy monenlaisia arvoja ja tavoitteita. Valitse alta asiat, jotka haluat ottaa huomioon, kun suunnittelet metsäsi käyttöä. Se on Metsätahtosi perusta.
1. Metsä näyttää ja tuntuu metsältä
2. Metsän käyttö ei kuormita vesistöjä
3. Metsän luontoarvot säilyvät
4. Metsä auttaa hillitsemään ilmastonmuutosta
5. Metsänomistus kannattaa taloudellisesti
6. Metsä kestää tulevia muutoksia ja häiriöitä
7. Metsän käyttö on ihmisille reilua
Avaa kaikki
Avohakkuu muuttaa metsän maisemana ja elinympäristönä täysin. Se heikentää myös metsän virkistyskäytön mahdollisuuksia.
Metsän käsittely perustuu jatkuvan kasvatuksen menetelmään, jossa metsä säilyy aina puustoisena. Hakkuissa poistetaan suurimpia puita, jolloin pienemmät saavat kasvutilaa ja valoa. Huolehditaan, että kasvamaan jää laadukasta puustoa. Hakkuutähteet jätetään metsään.
Pienaukkoja voi tehdä tarvittaessa, esimerkiksi jos lehtipuusto ei uudistu riittävästi tai puustorakenne on aiempien käsittelyjen vuoksi yksipuolinen. Sopiva aukon koko on enintään 0,1 ha. Aukkojen väli on vähintään 20 metriä, ja niiden yhteenlaskettu pinta-ala hehtaarilla enintään 0,3 ha. Tähän ei lasketa mukaan ajouria. Jos esiintyy juurikääpää, tehdään tarvittavan kokoinen aukko, joka uudistetaan lehtipuulle.
Seurataan taimettumista hakkuiden välillä. Jos taimettuminen on heikkoa, voi maanpintaa hyvin kevyesti muokata tai istuttaa luontaisesti esiintyvien puulajien taimia.
Kun metsässä kasvaa eri-ikäisiä puita, on aina nuorempia ja pienempiä puita odottamassa, kun isompia kaadetaan tai kaatuu. Näin metsässä säilyy metsän tuntu. Tasaikäinenkin puusto kehittyy hakkuu hakkuulta eri-ikäiseksi, kun poistetaan suuria puita ja tehdään nuoremmille tilaa.
Pieniä alikasvospuita raivataan vain sen verran kuin on välttämätöntä. Puita voi poistaa tarvittaessa esimerkiksi ajourilta tai kaadettavan puun ympäriltä, tai jos tarvitaan kasvutilaa useammille puulajeille.
Monen puulajin metsä pystyy paremmin vastustamaan metsätuhoja. Sekapuustoinen metsä pysyy metsänä, vaikka tuhonaiheuttaja iskisi yhteen puulajiin. Etenkin lehtipuuta kannattaa lisätä, sillä se auttaa metsää kestämään häiriöitä ja parantaa metsämaata. Sekapuusto tukee myös luonnon monimuotoisuutta.
Hakkuissa poistetaan runsaslukuisimpien puulajien yksilöitä ja säästetään kaikkia luontaisia puulajeja. Jos luontaisen puulajin osuus metsikössä on alle 5 %, sen yksilöitä ei poisteta. Lehtipuiden tavoiteltu osuus on vähintään 20 %. Lehtipuiden uudistumista voi tarvittaessa edistää pienaukoilla.
Taimikonhoitoa tehdään vain perustellusta syystä. Sen tavoitteena on, että metsikkö kehittyy kohti taloudellisesti tuottavaa metsää, jossa on monta puulajia ja eri-ikäisiä puita. Taimikon käsittelyä, joka vähentää erirakenteisuutta ja puulajien määrää, ei tehdä.
Kun metsässä tehdään hakkuita, maanmuokkausta tai ojituksia, vesistöihin karkaa ravinteita, kiintoainesta ja etenkin turvemailta humusta. Tämä tummentaa ja rehevöittää vesistöjä. On myös metsänomistajan etu pitää ravinteet metsässä, jotta puut voivat käyttää niitä kasvuun.
Kun metsä säilyy jatkuvasti puustoisena, ravinteita ja kiintoainesta valuu vesistöihin vähemmän. Jatkuvan kasvatuksen hakkuu onkin vesistöille hellävaraisempi kuin avohakkuu maanmuokkauksineen. Suurin hyöty on turvemailla, joilla vettä haihduttava puusto pitää yllä sopivaa vedenpinnan tasoa, jolloin vesitaloutta ei tarvitse korjata esim. kunnostusojituksilla.
Metsää käsitellään jatkuvan kasvatuksen menetelmällä, eli avohakkuita ei tehdä.
Pienvedet, kuten purot, norot ja lähteet, ovat herkkiä ekosysteemejä, jotka vaativat erityishuomiota. Niiden ympärillä elää usein lajistoa, jota muualla metsässä ei esiinny. Joskus pienvesi voi olla vaikea tunnistaa, jos sitä on jo muokattu.
Metsänkäsittely aiheuttaa vesistöhaittoja erityisesti turvemailla sekä heikosti kantavilla ja eroosioherkillä mailla.
Tunnistetaan vesistöille riskialtteimmat kohdat ja huomioidaan ne, kun suunnitellaan toimenpiteitä metsään.
Tunnistetaan luonnontilaiset ja ihmisen muokkaamat pienvedet eikä heikennetä niiden tilaa. Pienvesiin ei millään tavoin kajota. Maanpintaa ei muokata pienvesien suojavyöhykkeillä. Jos metsäkoneella on välttämätöntä ylittää pienvesiä, se tehdään vain vesistön ylityskohdassa käyttäen asianmukaista siirrettävää siltarakennetta.
Riittävän leveä käsittelemätön suojavyöhyke vähentää ravinteiden, kiintoaineksen pääsyä vesistöihin. Se myös säilyttää kostean pienilmaston, mikä on tärkeä monille lajeille.
Vesistöjen ympärille jätetään suojavyöhykkeet, joilla ei tehdä metsätaloustoimia. Lampien ja järvien ympärillä suojavyöhykkeen leveys on vähintään 10 metriä. Lähteiden, purojen, norojen, jokien ja meren rannoilla vähintään 20 metriä. Tunnistetaan erityiset riskipaikat, joihin tapauskohtaisesti jätetään leveämpiä suojavyöhykkeitä keskittämällä niille säästöpuuryhmiä.
Ojia on kaivettu turvemaille, jotta maaperä kuivuisi ja metsä kasvaisi paremmin. Ojitukset ovat kuitenkin vesistöjen kannalta haitallisia. Niin kunnostusojitukset kuin uudetkin ojat lisäävät kiintoainekuormitusta. Lisäksi vanhoilta ojitusalueilta vesistöihin päätyy edelleen paljon ravinteita (fosforia ja typpeä).
Parempi tapa säädellä vedenpinnan korkeutta on pitää metsä puustoisena säännöllisillä poimintahakkuilla, jolloin ojituksia ei tarvita. Metsää voi myös ennallistaa takaisin suoksi.
Metsään ei kaiveta ojia, ellei se ole välttämätöntä muun maankäytön, kuten infrastruktuurin vuoksi. Tämä koskee niin uusia ojia kuin kunnostus- ja täydennysojituksiakin.
Tunnistetaan kohteet, jotka voisi jättää talouskäytön ulkopuolelle ja ennallistaa.
Kun metsää lannoitetaan, ravinteita päätyy paitsi kasvien käyttöön, myös vesistöihin.
Lannoitusta ei tehdä, ellei siihen ole todettu selkeää tarvetta. Tällaisia poikkeustapauksia ovat esimerkiksi boorilannoitus kasvuhäiriöiden korjaamiseksi tai tuhkalannoitus ojitetussa turvemaan metsässä 30 vuoden välein.
Jos lannoituksia on pakko tehdä, jätetään vesistöjen ympärille lannoittamaton suojavyöhyke. Sen leveys on jokien, meren, järvien ja lampien kohdalla 50 metriä, purojen ja norojen kohdalla 20 metriä ja ojien kohdalla 5 metriä.
Kemialliset torjunta-aineet aiheuttavat haittaa eliöille, ja niitä voi kulkeutua vesistöihin.
Jos metsässä on tarve torjua tuhohyönteisiä, rikkakasveja tai sieniä, käytetään vain mekaanisia tai biologisia torjuntamenetelmiä. Poikkeuksena ureaa voi käyttää kantojen käsittelyyn juurikäävän leviämisen ehkäisemiseksi, jos ei olla tärkeällä pohjavesialueella. Se on kuitenkin voimakkaan emäksinen aine, joten suositeltavampaa on käyttää biologista torjuntaa, kuten harmaaorvakkavalmistetta.
Metsätaloustoimet vaikuttavat aina metsäluontoon. Erityisen haitallisia ovat isot avohakkuut ja maanmuokkaus, jotka tuhoavat monien metsälajien elinympäristön pitkäksi aikaa.
Joillain metsäkohteilla on erityisen korkeat luontoarvot, kuten uhanalaisia lajeja tai luontotyyppejä, jotka tulee huomioida metsätaloustoimia suunniteltaessa. Tietyt kohteet pitää suojella metsälain 10 § nojalla. Metsänomistajan vastuulla on hankkia tieto suojeluarvoista ja tässä apuna on osaava metsäammattilainen, jolla on pääsy tarvittaviin tietokantoihin.
Hakkuita ei tehdä, ennen kuin kaikki alueen suojeluarvot on selvitetty ja kirjattu metsäsuunnitelmaan.
Jotkut metsäkohteet ovat luonnoltaan niin arvokkaita, että ne täytyy suojella. Esimerkiksi luonnontilaiset ja sen kaltaiset metsät ovat pysyviä säästökohteita, joilla ei tehdä metsätaloustoimia. Pysyvien säästökohteiden jättämiseen velvoittaa lainsäädäntö (esim. Metsälain 10 § monimuotoisuudelle erityisen tärkeät elinympäristöt) sekä vapaaehtoiset EverCover- ja FSC-sertifikaatit. Lista pysyvistä säästökohteista ja niiden suojavyöhykkeistä löytyy esim. EverCover-kriteereistä (6.1.1).
Näiden lisäksi on korkean suojeluarvon kohteita (HCV), jotka ovat tärkeitä biologisen monimuotoisuuden tai sosiaalisen tai kulttuurisen merkityksen kannalta. Metsän talouskäyttö voi olla mahdollista, jos se ei heikennä kohteen suojeluarvoja. Esimerkiksi uhanalaisten tai silmälläpidettävien lajien keskittymät tai laajat koskemattomat metsäalueet muodostavat HCV-kohteen. Niitä ovat myös vesistöt, kosteikot, muut puuttomat alueet, erityiset rakennukset, pyhät puut ja kivet.
Luontoa huomioiva metsänomistaja voi ottaa lain vaatimuksia kunnianhimoisemman suojelutason tavoitteeksi, vaikkei sertifioisi omaa metsäänsä. Suojelusta voi saada korvausta esim. METSO-ohjelman kautta.
Vähintään 10 % tuottavasta metsämaasta suojellaan eli rajataan pysyviksi säästökohteiksi. Jos tämä 10 % tavoite ei täyty pakollisilla kohteilla, sitä täydennetään luontoarvoiltaan arvokkaimmilla kohteilla. HCV-alueilla toimenpiteitä rajoitetaan sen verran kuin on tarpeen suojeluarvojen turvaamiseksi. Myös muurahaispesät ja eläinten pesäluolastot säästetään hakkuissa.
Joka neljäs metsälaji käyttää kuollutta puuta jossain vaiheessa elämäänsä. Moni uhanalainen ja vaarantunut metsälaji tarvitsee lahopuuta. Näiden lajien turvaamiseksi Suomen talousmetsissä lahopuuta on aivan liian vähän tavoitetasoon nähden, joka on vähintään 20 m3. Myös lahopuun laatu, monipuolisuus ja ajallinen jatkuvuus ovat tärkeitä.
Tavoitellaan lahopuuta yli 20 m3 hehtaarille. Kaikki lahopuu ja kuollut puu jätetään metsään, jos tuoreen kuoripäällisen havupuun määrä ei ylitä metsätuholain asettamaa enimmäismäärää (kuusi 10 m3/ha ja mänty 20 m3/ha).
Jos metsään kohdistuu vakava tuuli- tai muu tuho, kuollutta puuta jätetään vähintään 30m3/ha, ellei metsätuholaki edellytä havupuilta pienempää määrää.
Jos hakkuukohteella lahopuuta on alle 5 m3/ha, tuotetaan uutta lahopuuta esimerkiksi tekopökkelöillä.
Säästöpuut ovat tärkeitä paitsi luonnon monimuotoisuuden, myös metsän uudistumisen ja puulajisuhteiden ohjaamisen kannalta. Suurimmat ja komeimmat puut ovat parhaita siemenpuita. Yksittäiset puut voivat myös olla tärkeitä pesäpaikkoja.
Varttuneissa metsissä jätetään pysyviksi säästöpuiksi joka hehtaarille vähintään 20 elävää puuta (useita puulajeja), joiden läpimitta on vähintään 20 cm. Jos tällaisia puita ei vielä ole, säästetään vastaava määrä pienempiä puita.
Säästetään läpimitaltaan yli 60 cm männyt, kuuset ja rauduskoivut, yli 40 cm hieskoivut, yli 40 cm haavat, yli 20 cm harmaalepät, yli 10/20 cm tammet (pohjoinen/etelä), yli 10 cm jalot lehtipuut, raidat, pajut, tuomet, pihlajat, tervalepät, yli 2 m korkeat ja leveät pähkinäpensaat sekä puumaiset ja pylväsmäiset katajat. Jos tuotetaan erikoispuutavaraa, näistä voi poiketa. Säästetään myös kolopuut, petolintujen pesäpuut, muurahaiskeossa kiinni kasvavat puut, suurten lohkareiden vieressä kasvavat puut ja palokoroiset puut.
Jos lähtötilanteena on taimikko, jätetään eläimille suojatiheikköjä, jotka kattavat vähintään 3 % metsikön pinta-alasta ja ovat kooltaan vähintään 100 m2.
Ei poisteta luontaisten puulajien yksilöitä, jos puulajin osuus on alle 5 %.
Monet hyönteiset, sienet, linnut ja nisäkkäät tarvitsevat lehtipuuta. Lehtipuu myös monipuolistaa metsän maaperää. Esimerkiksi haapa on avainlaji, joka kannattaa säästää.
Lehtipuuston tavoiteltu osuus on vähintään 20 % puuston tilavuudesta. Jos osuus on tätä pienempi, lehtipuuta ei poisteta.
Linnut ovat tärkeä osa metsäluonnon monimuotoisuutta ja metsänomistajalle myös hyödyksi, sillä ne pitävät myyriä ja tuhohyönteisiä kurissa. Pesimäajan hakkuissa lintujen pesintä häiriintyy ja pesiä tuhoutuu.
Hakkuita ei tehdä lintujen pesimäkauden ydinaikana, joka on Etelä-Suomessa 15.4.-15.7. ja Pohjois-Suomessa 15.5.-31.7.
Petolintujen pesien ympäristöt ja metson soidinpaikat jätetään rauhaan. Katso lajikohtaiset rajoitukset EverCover-kriteereistä (6.2.3).
Toimiakseen hiilinieluna metsän pitää sitoa hiiltä enemmän kuin sitä karkaa ilmakehään. Metsien hiili on varastoitunut sekä puustoon että maaperään, johon se kertyy vähitellen karikkeen mukana. Hakkuut pienentävät elävien puiden hiilivarastoa ja lisäävät maaperän hiilipäästöjä etenkin, jos maata muokataan ja ojitetaan.
Vain pieni osa kaadettujen puiden hiilestä päätyy pitkäkestoisiin puutuotteisiin. Suuri osa puumassasta päätyy energiaksi tai jalostetaan lyhytaikaisiin paperi- ja kartonkituotteisiin, jolloin niiden sisältämä hiili vapautuu nopeasti takaisin ilmakehään.
Vaikka avohakkuun tilalle kasvaa lopulta uusi metsä, hakkuuta edeltävä hiilivaraston taso saavutetaan vasta kymmenien vuosien päästä.
Kun metsä pidetään jatkuvasti puustoisena ja hyvässä kasvussa, puuston ja maaperän hiilivarasto säilyy hyvällä tasolla.
Metsä pidetään jatkuvasti puustoisena eikä maaperää muokata. Tähdätään laadukkaan tukkipuun tuottamiseen pitkäaikaisiin puutuotteisiin.
Metsän maaperään, sen karikkeeseen ja pieneliöstöön, on sitoutunut paljon hiiltä. Jos maata muokataan, hiiltä vapautuu ilmakehään lämmittämään ilmastoa. Vaikutus on suurin turvemailla. Kun hakkuutähteet jätetään metsään, niiden hitaasti hajotessa hiiltä sitoutuu myös maaperään ja ravinteet jäävät käyttöön.
Maaperää ei muokata. Jos käsittely on tarpeen – esimerkiksi paksu sammalkerros estää taimettumisen – tehdään niin kevyt käsittely kuin mahdollista. Hakkuutähteet jätetään metsään. Hakkuutähteitä voi käyttää myös ajourilla suojaamaan maaperää ja juuristoa raskailta koneilta.
Metsätaloudessa syntyy kuluja etenkin uudistushakkuiden jälkeisistä maankäsittely-, istutus- ja taimikonhoitotöistä sekä nuoren metsän hoidosta. Metsässä tehtävillä toimenpiteillä ei yleensä ole kiire ja niiden tarve kannattaa punnita tarkkaan.
Metsässä ei lähtökohtaisesti tehdä avohakkuita, jolloin uudistamisen ja taimikonhoidon kuluja ei yleensä synny. Metsän annetaan uudistua luontaisesti aina kun mahdollista. Kun siirretään taimikkoa tai nuorta metsää jatkuvaan kasvatukseen, sitä harvennetaan vain perustellusta syystä.
Tukkipuun mittaan ehtinyt puu on kaikista arvokkainta puutavaraa. Tukkikokoa lähestyvät puut kasvattavat arvoaan nopeasti, eli niitä ei yleensä kannata hakata. Nuorena hitaasti kasvanut puu on tiheäsyistä ja lujaa.
Hakataan pääasiassa tukkikokoisia puita yläharvennusperiaatteella. Jätetään kasvamaan laadukas sekapuusto ja poistetaan heikkolaatuisimpia puita.
Erirakenteinen sekametsä kestää paremmin tulevaisuuden uhkia kuin yhden puulajin tasaikäinen metsä. Kun metsässä on tuhohyönteisten luontaisia vihollisia ja monia puulajeja, tuhot jäävät pienemmiksi. Myös lumi- ja tuulituhoja on vähemmän.
Juurikääpä on riski havupuuvaltaisissa metsissä. Sen leviämistä voidaan ehkäistä hakkuiden ajoituksella tai kantokäsittelyllä, puustovaurioita välttämällä, lisäämällä lehtipuustoa ja turvaamalla lahopuujatkumoa. Hakkuiden hyvästä suunnittelusta, ohjeistuksesta ja työn valvonnasta ei koskaan kannata säästää.
Hakkuut tehdään talviaikaan, kun maa on jäässä. Jos hakkuita joudutaan tekemään sulan maan aikaan, ehkäistään juurikäävän leviämistä kantokäsittelyllä. Tämä koskee myös pienten havupuiden kantoja.
Hakkuun suunnittelija ohjeistaa työn toteuttajan kirjallisin ja suullisin ohjein kohteella.
Puunmyynnin lisäksi metsänomistaja voi saada tuloa esimerkiksi metsän suojelusta, matkailukäytöstä, pakurinviljelystä ja erikoisluonnontuotteiden keruusta.
Mahdolliset muut tulonlähteet puunmyynnin lisäksi kartoitetaan ja huomioidaan metsäsuunnitelmassa.
Eri käsittelyjen kannattavuuteen vaikuttavat metsän lähtötilanne, kuten kasvupaikka, aiemmat käsittelyt ja puuston ikä. Olennaista on tarkastella paitsi tulojen ja menojen määrää, myös niiden ajoittumista sekä hakkuiden vaikutusta muihin metsänomistajan tavoitteisiin.
Esimerkiksi jos metsässä on järeää puustoa, metsänomistaja punnitsee, haluaako suurimman mahdollisen tuoton kerralla menettäen samalla muita metsän arvoja, vai tasaisen hyvän tuoton pitkällä aikavälillä säilyttäen metsän muita arvoja.
Jatkuvalla kasvatuksella hakkuista saa tasaisemmin tuloa, esimerkiksi 15-20 vuoden välein, kun taas avohakkuusta saa suuren tuoton 60-80 vuoden välein ja mittavat metsänhoitokulut. Pohjoisempana puu kasvaa hitaammin, joten hakkuuvälitkin ovat pidempiä.
Tehdään arvio metsän pitkän aikavälin tuotosta sekä tulojen ja menojen ajoittumisesta.
Metsä uudistuu luontaisesti alikasvoksesta eli taimista ja nuorista puista, jotka kasvavat isompien lomassa. Näin paikalle valikoituu useista siemensadoista syntyneistä taimista luonnonvalinnan kautta parhaiten sopeutuneet puut, jotka kestävät paremmin sään ääri-ilmiöitä ja tuhonaiheuttajia.
Jos on tarve istuttaa taimia, käytetään kasvupaikalle soveltuvien kotimaisten puulajien siemeniä tai taimia. Geneettisesti muunneltuja taimia ei käytetä.
Sekametsä kestää paremmin tulevaisuuden uhkia ja tuhonaiheuttajia kuin yhden puulajin metsä.
Kaikissa metsänhoitotoimissa edistetään sekapuustoisuutta. Suositaan kaikkia kasvupaikalle sopivia luontaisia puulajeja.
Säästöpuut vahvistavat metsän tuhonkestävyyttä ylläpitämällä monimuotoisuutta, tuottamalla lahopuuta, lisäämällä metsän rakenteellista vaihtelua ja tukemalla metsän luontaista uudistumista. Monimuotoinen metsä kestää paremmin tuhoja ja ympäristön muutoksia.
Varttuneissa metsissä jätetään pysyviksi säästöpuiksi joka hehtaarille vähintään 20 elävää puuta, joiden läpimitta on vähintään 20 cm. Jos varttunutta puustoa ei vielä ole, säästetään vastaava määrä pienempiä puita.
Säästetään kaikki läpimitaltaan yli 60 cm männyt, kuuset ja rauduskoivut, yli 40 cm hieskoivut, yli 40 cm haavat, yli 20 cm harmaalepät, yli 10/20 cm tammet (pohjoinen/etelä), yli 10 cm jalot lehtipuut, raidat, pajut, tuomet, pihlajat, tervalepät, yli kaksi metriä korkeat ja leveät pähkinäpensaat sekä puumaiset ja pylväsmäiset katajat. Jos tuotetaan erikoispuutavaraa, näistä voi poiketa.
Kun ilmasto lämpenee ja sään ääri-ilmiöt yleistyvät, on yhä tärkeämpää säilyttää metsän pienilmasto vakaana. Jatkuva latvuspeite ja monimuotoinen kasvillisuus tasaavat lämpötiloja ja kosteutta, mikä on tärkeää myös herkälle metsälajistolle. Suuri aukko altistaa paitsi hakkuualueen, myös sen reunametsät kuivuudelle ja tuulituhoille, mikä lisää myös tuhohyönteisriskiä.
Avohakkuita ei tehdä, ellei siihen ole välttämätöntä syytä, kuten pahasti lahovikainen kuusikko.
Kaikkeen metsänhoitoon kuuluu tuhoriskejä, jotka on hyvä tunnistaa.
Havupuuvaltaisissa metsissä keskeinen riski on juurikääpä, jonka esiintymä vaatii yleensä pienaukkohakkuun ja alueen uudistamisen lehtipuulle. Riskiä voi vähentää välttämällä rungon tai juurien vaurioitumista sekä kantokäsittelyllä, jos hakkuita tehdään sulan maan aikaan.
Tuhohyönteisten esiintymistä on hyvä seurata. Esimerkiksi vanha kuusikko paahteisessa metsänreunassa on altis kirjanpainajalle. Muutama kirjanpainajan iskemä puu ei vielä kuitenkaan tarkoita, että metsä kannattaisi avohakata.
Hirvi syö etenkin lehtipuiden ja männyn taimia, joten hirvituhoja kannattaa seurata.
Tunnistetaan riskipaikat ja riskejä lisäävät toimenpiteet, kuten aukkohakkuu viereisellä kuviolla. Jos hakkuissa tulee vastaan juurikääpää, tehdään tarvittavan kokoinen aukko, joka uudistetaan toiselle puulajille. Havainnoidaan tuhoriskejä metsässä liikkuessa ja reagoidaan tarvittaessa muutoksiin.
Liian voimakas harvennus voi altistaa tuulituhoille, kun seuraava syysmyrsky iskee. Tuulituhoriskiin vaikuttavat puuston tiheyden lisäksi myös puulajit ja maaston muodot.
Hakkuissa ei poisteta liikaa puita kerralla, vaan jätetään selvästi enemmän kuin laki vaatii (1308/2013, liite B). Hyvässä kasvussa oleva nuorehko puusto voi jäädä melko tiheäksi. Varttuneessa puustossa, kun uudistumista halutaan edistää, jäävä puusto voi olla lähempänä lain minimirajaa. Tuulelle alttiilla paikoilla, kuten metsänreunoissa ja rinteillä, vältetään voimakkaita harvennuksia.
Suomenkin metsissä on nähty esimerkkejä työntekijöiden oikeuksien polkemisesta. Vastuullinen metsänomistaja huolehtii, että metsätyöntekijöiden työolot ovat kunnossa. Tämä koskee myös alihankintaketjuja.
Metsässä tehtävissä töissä noudatetaan ILO:n työelämän perusperiaatteita ja oikeuksia koskevaa julistusta, työlainsäädäntöä ja työehtosopimuksia. Varmistetaan, että työntekijöillä on tehtävien asianmukaiseen ja turvalliseen hoitamiseen riittävä koulutus ja ohjaus.
Metsän käyttö vaikuttaa metsänomistajan lisäksi paikallisiin ihmisiin ja yhteisöihin. Vastuullinen metsänomistaja ottaa huomioon myös näiden ihmisten tarpeita.
Vältetään metsän käytössä paikallisiin ihmisiin ja yhteisöihin kohdistuvia haittoja. Jos metsätaloustoimet vaikuttavat paikallisyhteisöihin, niitä kuullaan ja harkinnan mukaan muutetaan suunnitelmia.
Erityisen tärkeää paikallisyhteisöjä on kuulla silloin, kun metsätaloustoimia suunnitellaan kohteisiin, jotka ovat merkittäviä virkistyskäytön tai jokaisenoikeuteen perustuvan luonnonvarojen hyödyntämisen kannalta (kuten uimapaikat ja tulipaikat).
Omat metsänhoidon valinnat vaikuttavat nykyisten metsän käyttäjien lisäksi myös tuleviin sukupolviin. Tiedämme jo nyt, että ilmastonmuutos lisää monia tuhoriskejä, ja erirakenteinen sekametsä kestää niitä paremmin. Jos metsää käsitellään vain avohakkuin, istutetaan yhtä puulajia ja poistetaan alaharvennuksilla pienet puut, vaikeutetaan tulevien sukupolvien mahdollisuuksia muuttaa suuntaa jatkossa.
Pyritään erirakenteiseen sekametsään, jolloin tuleville sukupolville jää liikkumavaraa tehdä omat päätöksensä.
Saamelaisilla alkuperäiskansana on erityisiä lakiin ja tapaoikeuteen perustuvia oikeuksia, jotka pohjoisessa metsää omistavan tulee tunnustaa ja huomioida.
Metsätaloustoimet suunnitellaan siten, ettei niillä aiheuteta haittaa saamelaisten perinteisille elinkeinoille ja elämäntavoille. Saamelaiskulttuurille tärkeät kohteet tunnistetaan yhteistyössä saamelaisten kanssa ja säästetään. Saamelaisia koskevat tai heihin vaikuttavat metsätoimenpiteet hyväksytetään ennakkoon paliskunnilla tai pienemmillä poronhoidon yksiköillä tai tarvittaessa Saamelaiskäräjillä. Varmistetaan, että toimenpiteisiin on aidosti mahdollista vaikuttaa siltä osin, kuin se on saamelaiskulttuurin harjoittamisen kannalta tarpeellista.
Metsätahtosi on viittä vaille valmis! Tällä sivulla saat talteen koosteen, jota voit hyödyntää asioidessasi metsäammattilaisen kanssa.
Alla on yhteenveto valitsemistasi tavoitteista. Voit palata muuttamaan valintojasi sivun alareunasta.
Lisää metsätilasi kiinteistötunnus.
×
+ Lisää kiinteistötunnus
Valmista tuli! Lataa alta Metsätahtosi yhtenä pdf-tiedostona. Se sisältää valitsemasi tavoitteet ja toimenpiteet sekä tälle sivulle tekemäsi täydennykset. Tietojasi ei tallenneta, eli vain lataamalla saat tiedot itsellesi talteen.
Jos valitsit monta tavoitetta ja niiden toteuttaminen näyttää metsässäsi mahdolliselta, voit harkita metsäsi sertifiointia. EverCover on vuonna 2025 julkaistu kansainvälinen metsäsertifikaatti, joka perustuu avohakkuuttomaan metsän käyttöön ja tiukkoihin luontokriteereihin. Lisätietoa sertifikaatista: www.aeforest.org
Tämä oli ensimmäinen askel kohti arvojesi mukaista metsän käyttöä. Jos haluat edetä kohti ammattilaisen tekemää metsäsuunnitelmaa, tutustu metsäpalvelun polkuun. Se auttaa hahmottamaan metsäsuunnittelun vaiheet ja mitä metsänomistajan kannattaa huomioida asioidessaan metsäammattilaisen kanssa.